perjantai 20. joulukuuta 2013


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

torstai 19. joulukuuta 2013

Julkilausuma

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) Julkisten ja hyvinvointialojen liittoon (JHL) järjestäytyneet jäsenet ilmoittavat peruuttavansa aiemmin suunnitellut vastatoimet työnantajansa Helsingin kaupungin harjoittamaa henkilöstöpolitiikkaa kohtaan.

Helsingin kaupungin edustajat ovat erimielisyydestä käydyissä neuvotteluissa ammattijärjestön (JHL) kanssa sitoutuneet siihen, että henkilöstölle mahdollistetaan osallistuminen itseään koskevien asioiden käsittelyyn ja, että henkilöstölle suodaan mahdollisuus lausua omat näkemyksensä HKL:n mahdolliseen tulevaisuuden hallintomalliin ennen asioiden etenemistä poliittiseen päätöksentekoon.


Lisätietoa

HKL:n pääluottamusmies Kari Uusikumpu 050 385 5045

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Jäsentiedoite 11.12.2013

JÄSENTIEDOTE   11.12.2013

Liikennelaitoksen JHL :ään järjestäytynyt työväki piti eilen yhteisen jäsenkokouksen liittyen laitoksemme hallintomalliselvitystyötä koskien.

Kokouksen tahtotila oli täysin yksimielinen ja tuomitsi jyrkästi työnantajan menettelytavan ko. selvitystyön suhteen. Kokous päätti että ellei työnantaja muuta kantaansa Helsingin yhteistoimintasopimuksen mukaiseksi ja ota työntekijöitä aidosti mukaan selvitystyön tekemiseen sekä anna todellisia tietoja konsulttiyhtiön tekemän selvityksen pohjalta, pakottaa tämä yhdistykset siirtymään järeämpiin toimiin henkilöstön huomioinnissa kyseisessä hankkeessa.

Kokous antoi yhdistysten hallituksille mandaatin muodostaa ns. lakkotoimikunnat tarvittaessa.

Jatkotoimenpiteistä ilmoitetaan tarkemmin tilanteen mukaan.
JHL 007   Jukka Stenberg                                                                
JHL 019   Pekka Hirvonen