torstai 12. syyskuuta 2019

Julkilausuma


JHL:n valtakunnallisten teknisten alojen tuntipalkkaisten (TTES) neuvottelupäivät 7.-8.9.2019 Helsingissä

Neuvottelupäiviin osallistui lähes 80 tuntipalkkaisten edustajaa ympäri Suomea.

Julkilausuma

Paheksumme kuntien pyrkimystä siirtää yhä useampia tehtäviä tuntipalkkaisten työehtosopimuksen (TTES) piiristä teknisten sopimuksen (TS) piiriin. Tällainen työehtojen heikentäminen ei ole hyvää työnantajapolitiikkaa eikä rakenna luottamusta henkilöstön ja työnantajan välille. Työnantajien on lopetettava työntekijöiden painostaminen työehtosopimuksen vaihtamiseen.

Edellytämme, että niissä tehtävissä, joissa on sovellettu TTES:ä, sovelletaan sitä myös jatkossa. Tämä on sekä työntekijöiden, että työnantajan etu. Tämä tulee huomioida kuntatasolla, kun näistä asioista päätetään. Samojen tehtävien teettäminen kahdella eri sopimuksella ei ole paitsi oikeudenmukaista, myöskään työhyvinvoinnin kannalta kestävää.

Emme hyväksy työehtoshoppailua. Maanlaajuinen yhtiöittämisbuumi kunnissa on yksi syy tuntipalkkaisten vähenemiseen. Tällä haetaan yhtiöiden omistajille voittoja työntekijöiden kustannuksella, mikä johtaa mm. työehtojen heikentämisiin.


Tuntevatko työnantajat TTES:n sisältöä ja sen mahdollisuuksia?

Työnantaja hyötyy TTES:sta. Sopimus mm. lisää tehokkuutta urakkapalkkauksen avulla ja tulostavoite on voimakkaammin esillä kuin muissa kunnallisissa sopimuksissa. TTES antaa paremmat mahdollisuudet mitata tuloksia. TTES sopimusmääräykset ovat sidoksissa tehtyyn työhön. Työehtosopimus huomioi myös suunnitellusta poikkeamiset.

Vaadimme, että kilpailukykysopimus irtisanotaan.

#TalkootOnOhi! #irtikikysta #tyoehtoshoppailu #jhl #tuntites #TTES #fuckthekiky Lisätietoja:

Pasi Laakkonen 

puh. 040 1271090 
pasi.laakkonen@hel.fi